Viikolla olin työmatkalla Oulun lähistöllä ollella pienellä paikkakunnalla. Luento jonka olin luvannut pitää työmatkasta oli sovittu jo kuukautta aikaisemmin. Mutta en kuitenkaan ollut ihan tietoinen mihin olin menossa, totuuden havaitsin vasta kun seisoin oppilaitoksen pihassa. Oppilaitos erityisoppilailla, eli oppilaitokseen ei päässyt opiskelemaan jos ei ollut diagnosia. Sain kylmiä väreitä tällaista opetustahan minä en tue ja enkä haluaisi edes tällaista nähdä. Minut otettiin kuitenkin erittäin hyvin vastaan ja sain paljon tietoa oppilaitoksesta josta minulla on kaksi mielipidettä suurin osa oppilaista varmaan pärjäisi tavallisissa ammattikouluissa. Mutta aina on joukossa pieni osa oppilaita, jotka eivät pärjää ja näiden kohdalla on ehkä hyvä, että heille on joku keskiasteen opiskelupaikka vaikka omaan arvomaailmaan tämä ei sopisikaan. En vieläkään ymmärrä miksi meillä on kaksi erillistä koulujärjestelmää yksi yleinen ja yksi erityinen oikeanlaisella resurssoinilla voisimme huolehtia kaikista oppilaista yhdessä järjestelmässä. Kysyn missä on nuoren oman kodin kaveriporukka tai opiskluporukka jos hänet kuljetetaan monen sadan kilometrin päähän kouluun omasta kodistaan ja ympäristöstä. Luento meni toki hyvin, mutta uskon monen haluneen olla kärpäsenä katossa nähdä ne ilmeet ja eleet, voi pojat! En voi edes sanoin kertoa niistä kun kerroin omasta inkluusio ajastani joka on ollut koulutieni parhaita aikoja ja minkälainen helvetti minulla oli erityiskoulussa vaikka opiskelinkin yleisen opetussuunnitelman mukaan. Miten me oikein ajattelemme?
Onnistumisen iloa omilla voimilla ja ammattitaidolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti