Kun katson ulos niin tuuli vihloo ikkunoita ja sade ropisee on auttamatta tullut syksy, pimeyskin vaivaa. Valoa pimeyteen toi kuitenkin vierailu ystäväni T:n ja hänen pienen tyttönsä N:n luona tänään ei sitä kummoista tarvitse että on mieli taas korkealla.
Töissä ei ole yhtään kivaa, en ymmärrä mihin meidän oppilaamme on kadonneet kun eivät enää käy tunneilla. Tunnelma on kireä, jokaista sanaa pitää melkein varoa, onni onnettomuudessa on se, että meillä työporukassa on todella hyvä henki ja yhteistyö sujuu, kiitos kolleegat!! Mutta eteenpäin on kuitenkin jaksettava mennä.
Onneksi kynttilän valo tuo loistoa pímeyteen, että en ihan synkisty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti