Nyt on kesäloma melkein alkannut. Huomenna olen menossa arviointikeskusteluun ja viemään viimeisiä tuntilistoja palkanmaksuun. Mitä syksyyn tulee niin täytyy vain todeta, että mitään ei ole luvattu joten en ala sitä sen enempää pohtia se saa olla sen ajan murhe.
Vuodesta 1999 olen jokaisena kesänä ollut töissä sopeutumisvalmennuksen parissa, poikkeusta ei tee tämäkään kesä. Olen luennoinut niin erilaisuudesta kuin kouluun liittyvistä asioista kuulijoina ovat perheet joissa on sairas tai vammainen lapsi. Vaikka luennon tekeminen ja sen tekeminen on täyttä työtä olen kuitenkin pitänyt luennointia tärkeänä ja lähden aina mielelläni luennoimaan. Omien näkemyksien ja perheiden näkemyksien peilaaminen on aina hyödyllistä ja oppiminen on aina kaksipuoleinen tapahtuma. Perheet oppivat luennoistani tärkeitä asioita koskien koulua, mutta minä saan peilata omaa opettajuuttani ja tietotaitoa ja kerätä uusia asioita perheiltä, joita en välttämättä ole edes koskaan ajatellut. Olen joskus mielessäni ajatellut, että jokaisen opettajan tulisi tutustua sopeutumisvalmennukseen ja nimenomaan perhekursseihin.
Vammaisuus ja jaksaminen ovat asioita joita mietin viikottain, miksi minä en jaksa niin paljon kun terve ihminen?? Osittain varmaan samoja asioita pohtii kaikki vajaa-kuntoiset ja miksi yksi yhteiskunnan mittareista on se, että paljon sinä jaksat.
-Tällaista pohdintaa tällä kertaa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti